| Kasvattajat |
Kotia etsii |
Vapaa tila |
Jalostusurokset |
Tietoa pennun hankinnasta |
|
Pohdi ensin näitä kysymyksiä, ennen kuin otat koiran:
~ Onko sinulla tarpeeksi aikaa koiralle?
~ Oletko valmis sitoutumaan koiraan sen eliniäksi, n.10–15 vuodeksi myös hankalina aikoina?
~ Onko perheessäsi tai lähipiirissäsi allergiaa?
~ Kestääkö taloutesi koirasta aiheutuvat kustannukset, myös ne yllättävät?
~ Saako asunnossasi pitää koiraa?
~ Oletko valmis ulkoilemaan koiran kanssa useita kertoja päivässä säässä kuin säässä?
Kallein pentu ei välttämättä ole tervein, mutta hinnan ei pitäisi myöskään olla ratkaiseva tekijä pentua valittaessa.
Pennun hinta on vain pieni osa niistä kustannuksista, joita koiranpito omistajalle aiheuttaa.
Koiralle on hankittava juoma ja ruokakupit, panta tai valjaat ja hihna, kynsileikkurit ja turkinhoitovälineet sen mukaan,
mitä tämän rotuinen tarvitsee.
Ensimmäiseksi nukkumapaikaksi voi hyvin vuorata pahvilaatikon, sillä pentu todennäköisesti jyrsii sen joka tapauksessa.
Leluja voi tehdä itse tai ostaa kaupasta. Lelujen valinnassa tärkeää on, ettei koira saa niistä irti vaarallisia
pikkuosia, jotka se saattaa niellä. Halvimmat muovilelut eivät siksi ole hyvä valinta. Autossa matkustamista varten koira
tarvitsee turvavyöt tai kuljetuskopin, ellei auton peräkonttiin rakenneta sille turvallista matkustustilaa rajaamalla alue
verkolla.
Tehdessäsi tarpeellisia hankintoja, muista myös, että koirien ympärillä pyörii keinotekoisia tarpeita luova bisnes,
joka kauppaa tuotteitaan nämä tarpeet tyydyttämään. On paljon tuotteita, joita koirasi ei tarvitse, jotka ovat sille suorastaan haitallisia.
Koira saattaa myös tehdä tuhoja, joista koituu kustannuksia. Se voi kaluta käsilaukun lompakkoineen, tuhota kirjaston kirjoja,
jyrsiä vesisänkyyn reiän, kaivaa tunnelin naapurin pihalle tai tehdä jotain vielä mielikuvituksellisempaa.
Omistajan vastuulla on korvata muille aiheutuneet kulut. Kotivakuutus on hyvä olla kunnossa.
Vakuutusyhtiöt kauppaavat erilaisia koiravakuutuksia, jotka voidaan laskea myös toistuviin kustannuksiin.
Koiralle kannattaa hankkia ainakin jonkinlainen perusvakuutus sen aiheuttamien mahdollisten vahinkojen tai onnettomuuksien varalta.
Ennen vakuutuksen ottamista on syytä tarkkaan vertailla erilaisia ja eri yhtiöiden vakuutuksia.
Koirasta voi tulla maksettavaksi rotukohtaisia säännöllisiä kustannuksia, esimerkiksi trimmaaminen.
Näistä kannattaa kysyä koiran kasvattajalta tai myyjältä.
Myös koiran jättäminen koirahoitolaan loman ajaksi maksaa. Aina ei koiraa voi viedä sukulaisten tai ystävien
luokse hoitoon. Hoitoloiden hinnat vaihtelevat, mutta hoitokustannuksista kertyy helposti satojen eurojen lasku
koiraa kohti. Esimerkiksi kahden viikon lomamatkan hintaan pitää usein lisätä 15 -16 päivän koiranhoitomaksu,
joka nostaa matkan hintaa jo parilla kolmella sadalla eurolla.
Hoitotarvetta tulee todennäköisesti useita kertoja vuodessa eri syistä, joten tähänkin kuluerään on varauduttava.
Koirasta on joitakin säännöllisesti toistuvia kuluja, kuten rokotukset, madotukset, mahdollinen koiravero, sekä
tietenkin ruokintakulut.
Koiran koosta riippuen ruokinta ja madotus voivat olla tuntuvia menoeriä.
On monia erilaisia tapoja ruokkia koiraa, ja jokaisella on oma kannattajansa.
Parhaiten markkinoitu ei ole välttämättä paras: opettele tutkimaan tuoteselosteita ja valitse ruokia, joiden pääraaka-aine
on liha ja jotka eivät sisällä väri- ja lisäaineita. Koiranruokinnan eri mahdollisuuksista kannattaa hankkia lisätietoa;
kirjallisuuttakin on aiheesta nykyisin hyvin saatavilla. Kasvattajasi on kuitenkin aloittanut ruokinnan jollain määrätyllä ruualla ja
kasvattajalla on kokemusta erilaisista ruuista, joten häneltää saat takulla parhaan mahdollisen ohjeen ruokinnan suhteen.
Jos kaikki menee hyvin, eläinlääkärissä käydään ottamassa vain rokotukset ja tunnistemerkintä.
Useimmiten ei kuitenkaan päästä näin vähällä, vaan eläinlääkäriin joudutaan jo ensimmäisen vuoden aikana moneen kertaan.
Villi pentu saattaa astua lasinsiruihin, syödä rotanmyrkkyä, joutua tappeluun tai saada minkä tahansa vaivan, jota kukaan ei
ole osannut kuvitellakaan. Koiralla voidaan ennemmin tai myöhemmin todeta sairaus, joka vaatii jatkuvaa lääkitystä.
Eläinlääkärissä käynti ei ole halpaa - jos tarvitaan leikkausta, kuluu helposti satoja, jopa tuhansia euroja.
Nämä rahat täytyy olla tilillä tai lainattavissa hätätapauksen iskiessä. Sairaskuluvakuutuksen voi toki ottaa,
mutta se ei korvaa kaikkea, ja omavastuuosuudet ovat silti tuntuvia.
Kasvattajan ohjeita ruokinnasta ja muusta hoidosta kannattaa kuunnella; hänellä on usein pitkä kokemus, ja hän osaa suositella oikeanlaista
ruokaa ja annostusta juuri sinun koirallesi. Muista kuitenkin olla kriittinen: kasvattaja on vain yksi tietolähde muiden joukossa, eivätkä kaikki
kasvattajat suinkaan seuraa aikaansa ja uusimman tiedon kerääntymistä. Ole siksi hyvin tarkka kasvattajan valinnassa.
Valveutunut kasvattaja ei pidä kysymystulvaasi kritiikkinä, vaan vastaa asiallisesti ja innostuneesti kaikkeen, mitä keksit kysyä.
Pentujensa tulevaisuudesta kiinnostunut kasvattaja kyselee asioita myös sinulta, ennen kuin tekee päätöksensä
kasvattinsa myymisestä.
Koiran mahdollinen viimeinen sairaus diagnooseineen ja hoitoineen tulee usein sen kalleimmaksi sairaudeksi.
Yleensä eläinlääkäri osaa kertoa, milloin on aika luopua koirasta. Viimeiset maksut, jotka koirasta maksetaan, ovat
koiran eutanasia eli lopetus ja sen mahdollinen tuhkaaminen.
Kuolemaa ei ole syytä pitkittää omista itsekkäistä syistään. Ihmisen velvollisuus koiraansa kohtaan on antaa koiran
lähteä viimeiselle matkalleen parhaassa seurassa, arvokkuutensa säilyttäen.
Koiramaailmassa, kuten ihmismaailmassakin, kumpikin sukupuoli on yhtä arvokas ja tärkeä, mutta ne poikkeavat hiukan toisistaan.
Narttukoiralle tulee juoksuaika yleensä puolen vuoden tai vuoden välein. Nartun elämä on juoksuun valmistautumista,
juoksussa olemista sekä juoksun jälkeistä aikaa, jolloin nartut usein ovat valeraskaana.
Juoksukiertoon liittyvät hormonaaliset muutokset näkyvät nartun käytöksessä, ruokahalussa ja turkissa sekä nartun sosiaalisessa käyttäytymisessä.
Juoksujen ja mahdollisten valeraskauksien väliin jää aika, jolloin nartuilla ei ole sukuhormonituotantoa.
Tämän ajan pituus riippuu nartun juoksukierrosta ja on yleensä kahdesta kuuteen kuukauteen.
Uroksilla ei ole omaa juoksukiertoa, mutta uroksiin vaikuttavat läheisyydessä olevien narttujen hajut.
Hajuille herkkä uros saattaa saada lemmestä räytymiskohtauksen ennalta arvaamatta.
Uroskoiraa pidetään helposti luettavana ja reiluna, kun taas nartun sielunelämä on hieman mutkikkaampaa.
Uros on yleensä narttua fyysisesti voimakkaampi ja isokokoisempi.
Nartut taas ovat taipuisampia ihmistään kohtaan.
Urosten ulkoiluttaminen on kaikkien haistelu- ja merkkaamisoperaatioiden takia melko epätahtista liikuntaa.
Narttu taas tyhjentää virtsarakkonsa kerralla.
Koirien sosiaalisuudessa ja siinä, miten ne tulevat toimeen toisten koirien kanssa, on suuria rotukohtaisia eroja.
Sitä on kysyttävä kasvattajalta erikseen.
Jos lähipiirissä on jo koiria, oman koiransa sukupuolta valitessa kannattaa ottaa huomioon muutama asia.
Uros ja narttu tulevat yleensä toimeen keskenään, mutta ne on pidettävä erossa nartun juoksun ajan, mikäli vähintään toinen
niistä ei ole sterilisoitu tai kastroitu. Nartut tulevat laumana keskenään yleensä paremmin toimeen kuin urokset.
Tosin juoksuajat voivat aiheuttaa lauman sisäiseen dynamiikkaan jännitteitä nartun perusluonteesta riippuen.
Uroskoira on helpompi ostaa kokonaan omaksi.
Koiran kasvattaja on usein pennunostajaa kokeneempi ja valveutuneempi. Pennunostaja ei välttämättä osaa esittää kasvattajalle kysymyksiä,
ei ainakaan kaikkia, ei oikeita, usein ei edes niitä tärkeimpiä. Kasvattajan pitäisi pystyä spontaanisti kertomaan kasvattamastaan
rodusta ja kasvattiensa sairauksista, luonteesta, käytöstä sekä muista tärkeistä asioista. Hälytyskellojen
pitäisi soida viimeistään, jos kasvattajan mukaan kaikki hänen kasvattinsa ovat olleet täysin terveitä, palkittuja, testattuja, avoimia
ja tervepäisiä, sekä kaikki kasvattien kodit oikeita, eikä mikään ole koskaan jäänyt täydellisen kasvattajan mieltä kaivelemaan tai
kaduttamaan.
Valitse kasvattaja, joka testaa myös sinua, eikä anna koiriaan mihin tahansa kotiin. Ota yhteyttä useampaan kasvattajaan
ja keskustele heidän kanssaan rodusta ja tulevista pennuista. Kasvattajan tulee vastata kysymyksiisi mielellään ja perustella
valintansa pentueen vanhemmiksi.
Pentua, ja aikuistakin koiraa hankkiessa on hyvä tutustua sen vanhempien ja muun suvun terveys- ja luonnetilanteeseen.
Valitse kasvattaja, jolle tärkeintä on koirien hyvä ja rodunomainen luonne sekä tietysti terveys. Taitavalla kasvattajalla
on tietämys ja ymmärrys kasvattamansa rodun alkuperäisestä käyttötarkoituksesta, sekä pyrkimys kasvattaa
tähän tarkoitukseen niin fyysisesti kuin psyykkisestikin sopivia yksilöitä. Työrotuisten koirien kohdalla tämä tarkoittaa,
että kasvattaja käyttää koiriaan myös rodunomaisissa kokeissa arvioidakseen niitä koko rodun keskitasoon nähden.
Asianmukaisen kasvattajan jalostuskoirilla ja näiden lähisukulaisilla on tutkimustulokset rodun perinnöllisten sairauksien suhteen.
Kennelliiton rekisteröintivaatimusten lisäksi monen rodun järjestöt edellyttävät jalostuskoirilta terveystutkimuksia rotukohtaisten ongelmien
poissulkemiseksi.
Monet kasvattajat teettävät jalostuskoirillaan myös vapaaehtoisia terveystutkimuksia. Vaadittavat tutkimukset löytyvät esimerkiksi
lukemalla rotujärjestöjen internetsivuja ja uusia jalostuksen tavoiteohjelmia. Jos näitä tarkastuksia ei ole tehty, kysy
kasvattajalta miksi. Kasvattajan tulee perustella syynsä, jos hän käyttää tutkimattomia tai jonkinasteisesti sairaita koiria jalostukseen.
Ylipäätään kasvattajan pitäisi pystyä kertomaan miksi hän valitsi juuri nämä koirat pentueen vanhemmiksi.
Suurin osa koiraroduista on geneettisesti pieniä kantoja.
Rodun geenivarannon köyhtymistä voit estää valitsemalla pennun vanhemmista, joita ei ole käytetty siitokseen ylen määrin. Tämän voi tarkistaa
Kennelliiton internetsivuillaan ylläpitämästä jalostustietojärjestelmästä.
Ylen määrin jalostukseen käytettäviä koiria kutsutaan matadoreiksi. Koiralla ei saisi elinaikanaan olla jälkeläisiä enempää kuin 10 %
kahden edellisen vuoden rekisteröintien lukumäärästä.
Koiran korkea sukusiitosaste nostaa todennäköisyyttä erilaisten perinnöllisten sairauksien esiintuloon koirassa.
Sukusiitosaste voidaan laskea, kun tunnetaan koiran esivanhemmat.
Laskelmatulos on prosenttiluku, joka ilmaisee, kuinka monta prosenttia jälkeläisen geeniparien geeneistä keskimäärin on samoja
(kahdentuneita) ja peräisin samalta esivanhemmalta isän ja emän kautta.
Kun perintötekijät esiintyvät kahdentuneina, myös piilossa olleet (väistyväteli resessiiviset) ominaisuudet tulevat esille.
Mitä läheisempää sukua koiran vanhemmat ovat keskenään, sitä korkeampi on myös sukusiitosaste.
Sukusiitosasteen tulisi olla neljällä-viidellä polvella laskettuna korkeintaan 6,25 %, eli koiran vanhemmat eivät saisi olla keskenään läheisempää
sukua kuin serkukset. Esimerkiksi sisarusten tehdessä pentuja keskenään on pentujen sukusiitosaste 25 %.
Kaikissa roduissa esiintyy niin sanottua historiallista sukusiitosta, mutta lähisukupolvien sukulaisparitukset nostavat
sukusiitosastetta eniten. Sukusiittoisuus on enimmäkseen puhdasrotuisten koirien riesa, mutta myös monirotuisilla koirilla voi esiintyä korkeita sukusiitosasteita.
Terveysasioiden lisäksi hyvä kasvattaja testauttaa koiransa luonnetestillä, taipumuskokeella tai rodunomaisella kokeella.
Vaadi myös risteytyskoiran vanhemmilta terveys- ja luonnetuloksia!
Muista kuitenkin, että täydellistä koiraa ei ole olemassa.
Myös hyvien kasvattajien koirilla on perinnöllisiä sairauksia, kaikesta terveyden eteen tehdystä työstä huolimatta.
Hyvä kasvattaja on avoin, julkistaa koiriensa terveys- ja testitulokset ja pyrkii sukupolvi sukupolvelta parempaan.
Tutustu pentujen emään, sisaruksiin ja kasvuympäristöön ennen ostopäätöstä. Kysele ja katsele: onko pentuja käsitelty,
ovatko ne tottuneet erilaisiin arkeen kuuluviin ääniin ja toisaalta saaneet myös vastapainoksi lepoa ja mahdollisuuden rauhoittumiseen?
Ovatko pennut ja emä tasapainoisia ja virkeän uteliaita? Kaikki yksilöt eivät ole luonteeltaan tyypillisiä rotunsa edustajia.
Luonneominaisuudet ovat periytyviä, ja pentu oppii käyttäytymismallejaan myös emältä. Kannattaa tarkkailla emää, ja jos tuntuu,
ettei halua sen kaltaista koiraa itselleen, on hyvä etsiä toinen pentue tai rotu.
Contiental kasvattajia ei Suomessa ole monta. Moni siirtyykin siitä syystä etsimään pentua ulkomailta.
Tässäkin tapauksessa kannattaa kääntyä yhdistyksen puoleen ja kysellä suosituksia ihmisiltä, jotka ovat Suomeen koiransa tuoneet.
Taustat on hyvä tarkastuttaa jollain kokeneella koiran omistajalla.
Rodun ollessa harvinainen, sortuu moni ns. pentutehtailuun ja saa olla tarkkana, että vanhemmat ovat juuri ne mitä kerrotaan,
eikä koiraa vaan myydä continental nimikkeellä.
